Yhteys luontoon avaa yhteyden itseesi
Me kadotamme itsemme helposti ja kovetumme nykymaailmassa, joka on täynnä paineita, mielipiteitä, tietotulvaa, kipua ja keskeytyksiä. Päädymme suorittamaan ja elämään jatkuvassa kiireessä. Olemme stressaantuneita, kärsimme keskittymisvaikeuksista ja riippuvuuksista sekä tunnemme riittämättömyyttä, vaikka kovasti yritämme hakea tasapainoa ja rentoutta sekä olla läsnä. Voimme huonosti, ihmissuhteet kärsii ja töissä tökkii.
Olen koulutettu mielenterveyden kokemusasiantuntija ja shinrin-yoku valmentaja Punkaharjulta. SaimaaLifen pohjalla on vuosia kestänyt oma uupumukseni, ahdistuneisuuteni ja masentuneisuuteni, sekä matka, jonka aikana löysin luonnon elvyttävän ja parantavan voiman kaikkien niiden keinojen rinnalle, millä lailla olin suomalaisena oppinut hakemaan itselleni hyvinvointia luonnosta. Sen kautta, että löysin syvemmin fyysisen luonnon, ymmärsin, etten ole yksin elämän haasteiden kanssa, ja että olen arvokas ja riittävä juuri tällaisena kuin olen. En ole täydellinen enkä kone, eikä minun edes tarvitse yrittää olla. Olemme ihmisiä, ja se on vahvuutemme. Löytämällä luonnon löysin itseni, oman kehon ja mielen luonnollisen viisauden ja voiman, metsien ja vesien terveyshyödyt, sekä yhteyden kasveihin, eläimiin ja toisiin ihmisiin. Luonto auttoi minua tervehtymään sekä tasapainotti oloni, ihmissuhteeni ja työni. Yhteydestä fyysiseen luontoon kasvoi yhteys itseeni sekä ihmisyyteen ja siitä nykyisen hyvinvointini ankkuri ja elämäni kompassi. Ymmärsin, että parempi luontoyhteys on ydintä sille, mitä tarvitsemme nykymaailmassa voidaksemme paremmin.
SaimaaLife on olemassa, jotta yhä useampi ihminen voi löytää luonnon tuen syvemmin elämäänsä auttajaksi sekä omat keinonsa parempaan tasapainoon, terveyteen, ihmissuhteisiin ja työhön – askeleet itselle luonnollisempaan ja inhimillisempään elämisen ja olemisen tapaan, jossa hänellä itsellään on parempi olla, mutta joka tukee myös muiden ja koko planeettamme hyvinvointia.
”Rakkaus luontoa kohtaan on osa DNA:mme. Olemme yhtä luonnollisen maailman kanssa ja aivan kuten terveytemme paranee, kun olemme yhteydessä luontoon, niin terveytemme kärsii kun olemme siitä erossa.” -Biofilia hypoteesi, Edward O. Wilson, 1984-
Avain on mielessäsi, polku luonnossasi
Ihmisen ja luonnon suhde -luontoyhteys- sekä käsitteet biofilia, shinrin-yoku ja ekopsykologia ovat SaimaaLifen perustana. Miten tahansa luontoa koet -ulkoisesta tai sisäisesti, ulkoilemalla, kuvien ja videoiden kautta, virtuaalisesti tai luonnon materiaalien kautta – on luonnon vaikutuksen tutkitusti todettu olevan myönteinen kehoosi ja mieleesi. Luonnon lisäksi ydintä on mielesi, aivosi, koska mielessäsi teet kaikki päätöksesi ja valintasi. Siellä on myös avain asenteeseesi sekä elämäntapoihisi ja ajatteluusi.
Teemojani sinulle ovat luonnon hyvinvointivaikutukset, itsetuntemus, intuitio, mielenterveys, voimavarat, terveet rajat, itsesäätely, itsetunto, luonnollinen rytmi ja elämäntapa, kestävyys ja vastuullisuus, arvot, inhimillisyys, tunteet, myötätunto ja rohkeus. Kaikki aiheita, jotka ovat tärkeitä terveydelle, onnellisuudelle, levolle, läsnäololle, tuottavuudelle, innovatiivisuudelle, ja sellaisen elämän luonnille, jossa sinulle on helpompi hengittää, voit kokea iloa ja merkityksellisyyttä sekä voida paremmin niin töissä kuin vapaalla.
Elämän haasteet, pelkosi sekä mieleen ja kehoon lukkiutuneet tunteet, kuten häpeä, viha ja suru, aiheuttavat kipua ja kärsimystä. Niihin sitoutuu paljon energiaasi sekä ne voivat olla hyvinvointisi esteenä ja sairauden syynä. Siksi kaikkien tunteiden kohtaamisen ja käsittelyn opettelu on tärkeää. Se on myös iso keino syvemmän hyvinvoinnin saavuttamiseen sekä hyvien asioiden, kuten hyväksynnän, kiitollisuuden, anteeksiannon, irtipäästämisen, luottamuksen ja rakkauden tunteen vahvistumiseen elämässäsi. Luontosi voi auttaa tässäkin, ja siksi puhun kaikista elämän sävyistä SaimaaLifessa.
”Kaikilla on joskus vaikeaa elämässä ja vaikeuksista ylipääseminen on hankalaa. Jotkut ihmiset syyttävät itseään, ja joillekin vaikeudet tuntuvat liiallisilta. Olin yksi heistä. ”Löydä luontosi” workshop auttoi minua ymmärtämään, antamaan anteeksi, ja vapauttamaan itseni ymmärrettyäni olevani osa suurempaa ja kaunista luontoa. Marin tapa puhua ja hänen kokemuksensa saivat aikaan tuon tunteen. Workshopin jälkeen aloin kävelemään joka päivä toimistolle puiston kautta. Löysin lehtien värit, lintujen laulun ja auringonsäteet lammen veden pinnalla. Kiitollisuus elämääni kohtaan heräsi sisälläni. Aion jatkaa uutta tapaani ylläpitääkseni tuota tärkeää tunnetta minussa.” -JAPANI
Ole aito, ole inhimillinen ja ole ulkona luonnossa
Miten voin auttaa ja tukea sinua?
- Ota seurantaasi @saimaalife sosiaalisessa mediassa: kuulet ajatuksiani, näet elämääni Saimaalla sekä saat tietoa ja tutkimustuloksia luonnon terveysvaikutuksista. Olen aktiivisin Instagramissa.
- Liity sähköpostilistalleni: saat lisäinspiraatiota, tietoa ja ideoita.
- Mene SaimaaLife verkkokauppaan ja tilaa kirjani: Kirja antaa sinulle opastusta ja askelia polullesi. Voit myös tilata muita luontomme inspiroimia tuotteita. Klikkaa verkkokauppaani.
- Tilaa minut workshopin vetäjäksi, luennoijaksi tai puhujaksi: Vedän workshoppeja ja luentoja sekä toimin puhujana niin pienryhmille ja yrityksille kuin eri organisaatioille. Paikkana voi olla Punkaharju tai joku muu. Olen varattavissa myös kahden keskisiin valmennuksiin. Japanilainen shinrin-yoku on erikoisalaani. Lue siitä lisää täältä.
- Tule matkalle Saimaalle: Oma lomasi, yrityksesi tyky-/tyhy- tai kokouspäivä, polttarit tai synttäripäivä – meiltä Saimaalta löytyy palvelut niihin kaikkiin ja päivään voidaan liittää minun vetämäni, teemaan sopiva ohjelma. Savonlinnan seutua suosittelen erityisesti. Klikkaa lukemaan lisää kotiseudustani ja muita vinkkejäni.
“Marilla oli suuri vaikutus yrityksemme workshop-päivän onnistumiseen. Päivän myötä ryhmästämme tuli taas tiimi. Se auttoi näkemään läpikäymämme vaikeudet, ja tiimimme potentiaalin. Päivä kasvatti luottamuksen ilmapiiriä sanoa ääneen toisillemme asiat, jotka olivat varjostaneet työntekoamme ja joita emme olleet osanneet sanoittaa toisillemme aikaisemmin.”
– SUOMI
Maatilalta matkailualalle ja 360° virtuaaliteknologian kautta luontovalmentajaksi
Sananen lisää minusta ja taustastani:
- Olen syntynyt 1980 ja juureni ovat maatilalla Punkaharjulla
- Olen yhteiskuntatieteiden maisteri
- Työskennellyt matkailututkijana yliopistossa ja ministeriössä
- Ex- myynti- ja markkinointivastaava sekä lomakylän johtaja
- Opettanut hyvinvointimatkailua ammattikorkeakoulussa
- Asunut Joensuussa, Helsingissä, Savonlinnassa, Norjassa ja Ruotsissa
- SaimaaLife bloggari vuodesta 2012 tehden projekteja kuten 365 Ways to Natural Wellbeing -vuosi ja 4 viikon verkkokurssin tunteiden käsittelyn opettelemisesta luonnon avulla
- Yrittäjä Quality To Life Naturally Oy
- 360°/VR (virtuaalitodellisuus) tuotanto- ja kehittämistöitä
- Vuodesta 2016 Japani yhteistöitä, kuten workshoppeja, ryhmämatkoja ja virtuaalimatkoja Suomeen
- Valmistunut Suomesta koulutetuksi mielenterveyden kokemusasiantuntijaksi
- Valmistunut Japanista, Naganosta shinrin-yoku valmentajaksi (Shinsu Shinanomachi Healing Forest)
12 + 1 faktaa miusta:
- Kiltin ihmisen syndrooman löytäminen itestäni ja siitä uloskasvaminen on ollu suurin asia, joka on muuttanu miun omaa elämää parempaan suuntaan kaikilla sen osa-alueilla.
- Paniikkikohtaukset, hermosäryt, velkataakka, henkinen väkivalta, seksuaaliset traumat, työnarkomia, digiaddiktio, itsetuhoiset ajatukset, syömishäiriö, yksinäisyys. Nähty ja koettu, muiden muassa. Ilman tuota kaikkea en olisi se ihminen mitä nykyään olen, siitä tunnen kiitollisuutta. Meillä kaikilla on tarinamme ja parasta, mitä voimme omilla kokemuksillamme tehdä, on antaa niiden kasvattaa meitä ihmisinä ja saavuttaa elämämme suhteen rauha.
- En koskaan kieltäydy saunasta enkä kahvista, rakastan aloittaa ympäri vuoden päivän järvessä uinnilla, mustikoita menee niin paljon kuin on saatavilla ja välillä edelleenkin miussa on liian paljon suomalaista sisua.
- Aitous, inhimillisyys ja koskettaminen on 3 tärkeää asiaa itselleni. Sanon myös KYLLÄ hitaille aamuille, dokumenteille, syömiselle ja pitkille, kahdenkeskisille keskusteluille.
- Vähemmän antaa elämässä enemmän. Laatu yli määrän. Vähennä, uudelleenkäytä, kierrätä. Noin ajattelen ja elän.
- Opetan lapsilleni, että yksi elämän tärkeimmistä taidoista on säilyttää kyky olla ilman kännykkää ja kaikkea teknologiaa. Se ei ole helppoa, ja siksi juuri se on tärkeää.
- Ajattelen, että riittävä määrä rahaa on kaikille tarpeen, mutta muuten raha määrää ja sen perässä mennään tässä maailmassa liian paljon.
- Ajattelen myös, että ollaan hyvien asioiden äärellä, kun nuorempi ja vanhempi sukupolvi istuu juttelemaan avoimesti keskenään.
- Jos ihmiset jaetaan jäniksiin ja kilpikonniin niin ite oon kilpikonna.
- Mie oon sitä mieltä, että mitä enemmän tekoäly valtaa alaa ja raja luonnollisen ja keinotekoisen välillä hämärtyy, niin sitä tärkeemmäksi luontoyhteyden säilyttäminen ja ihmisyyden ytimestä puhuminen nousee.
- Käsintehdyn ja luonnonmateriaalin yhdistelmä TOIMII, koska siinä on paras, hidas ja luonnollinen energia. Noita komboja löytyy ihan jonnin verran kotontani.
- Lepo on tarpeen, liike on lääke, kohtuus kaikessa, ja joskus paras asia omalle hyvinvoinnille on syödä pussi Fasu Paloja (Marianne Toffeen makuisia itelleni kiitos).
- Rakastan sitaatteja ja runoja ja siks jaan niitä paljon @saimaalife:ssa.
SaimaaLifen monikulttuurisuus on iso ilon ja rikkauden lähde. Se, että voin olla yhteydessä eri kulttuureihin ja maihin työni kautta on opettanut, miten erilaisuuksista huolimatta, elämä pohjaa kaikkialla samoihin tarpeisiin ja tunteisiin. Myös, että kenestä tahansa ihmisestä on kyse, niin luontoyhteyden kokemisesta nauttivat kaikki ja se saa jokaisen olon tuntumaan paremmalta.
“Meidän tulee elää aidosti. Ja antaa luonnon kasvattaa meidät löytämään itsemme.”
Tuon Tove Janssonin sitaatin olen itse elänyt todeksi ja SaimaaLifen kautta haluan tukea, että useampi ihminen maailmassa voisi kokea saman.
Elämä ei ole helppoa, mutta luontosi voi auttaa sinua tekemään siitä helpompaa ja kevyempää
Se todellakin voi, olkoon kyse sitten terveydestäsi, ihmissuhteistasi, työstäsi tai mistä tahansa. Siksi luontosi löytäminen syvemmin kannattaa.
Ota seurantaasi @saimaalife ja ota minuun yhteyttä, kun tulee tilanne, että osaamisellani voisi olla antia sinulle, ryhmälle tai yrityksellesi. Lähetä yksityisviesti somen kautta, meiliä [email protected], tai pistä viestiä tulemaan tämän lomakkeen kautta.
Huomioithan, että en ole terveydenhoitoalan ammattilainen. Ota yhteyttä lääkäriin, jos tunnet kaipaavasi lääkärihoitoa.